Osmolaliteetti, seerumista

Tiedustelut

Indikaatio

Neste- ja elektrolyyttitasapainon tutkiminen sekä munuaisten toiminnan selvittäminen

Näyteastia

Näytteen käsittelyohjeet

NÄYTE: Veri: 3 ml laskimoverta tai lähetettäessä 1 ml seerumia. Alle 2 vuotiailta kapillaariverinäyte. Seeruminäyte säilyy huoneenlämmössä 3 vrk ja jääkaapissa 5 vrk, pitempiaikainen säilytys pakastettuna. Liukenemattomia partikkeleita sisältävät näytteet on suodatettava ennen määritystä.

LÄHETYS: Seeruminäyte lähetetään huoneenlämmössä mikäli perillä 3 vrk kuluessa

Menetelmä

Osmometrinen (jäätymispisteen aleneminen)

Tekotiheys

Tulokset valmiina

Seuraavana arkipäivänä

Yleistä

Osmolaliteetilla tarkoitetaan liuenneiden partikkelien lukumäärää (kilossa liuotinta) riippumatta aineen molekyylipainosta. Ruumiinnesteiden vesipitoisuutta säädellään siten, että elimistön nesteiden osmolaliteetti pysyy samana. Plasman osmolaliteettia säädellään hypotalamuksen osmoreseptorien ja hypofyysin takalohkon antidiureettisen hormonin (ADH) kautta, joka vaikuttaa veden eritykseen munuaisissa.

Osmolaliteetin häiriöt ovat tavallisia eri kuivumistiloihin tai ylimääräiseen diureesiin liittyen (hypertoninen plasma, dehydraatio), samoin erilaisissa turvotustiloissa ja liiallisen juomisen seurauksena (hypotoninen plasma, hyperhydraatio).

Vesitasapainon häiriöiden tutkimisessa tarvitaan sekä plasman (seerumin) että virtsan osmolaliteetti- ja elektrolyyttimäärityksiä ja happo-emästasapainon tietoja. Puutteellisen ADH-erityksen tai munuaisten toiminnan selvittämiseksi potilasta voidaan tarvittaessa pitää vesipaastolla pitempäänkin kuin yön yli (virtsan väkevöimiskoe), mikäli potilasta monitoroidaan vaarallisen dehydraation välttämiseksi.

Viitearvot

Tulkinta

Seerumin (plasman) osmolaliteetti on suurentunut mm. kuivumistiloissa, hypofyysin vaurioissa ADH:n puutteen takia (diabetes insipidus) ja hankituissa tai perinnöllisissä tubulaarisissa munuaisvaurioissa virtsan konsentrointikyvyn häiriintymisen vuoksi. Seerumin osmolaliteetti on suurentunut suolojen pitoisuusmuutosten lisäksi myös muiden osmoottisesti aktiivisten aineiden kertymisestä johtuen mm. diabeettisessa ketoasidoosissa, hyperosmolaalisessa nonketoottissa koomassa, etanolimyrkytyksessä ja maitohappoasidoosissa.

Seerumin osmolaliteetti on pienentynyt mm. lisämunuaisenkuoren vajaatoiminnassa (Addisonin tauti), hypopituitarismissa ja vesimyrkytyksessä.