Osmolaliteetti, virtsasta

Tiedustelut

Indikaatio

Neste- ja elektrolyyttitasapainon tutkiminen, hypotalamuksen ja aivolisäkkeen sekä munuaisten toiminnan selvittäminen. Tutkimusta käytetään diabetes insipiduksen (vesitystauti) diagnostiikassa.

Vesitasapainosta saadaan paras kuva määrittämällä samanaikaisesti virtsan ja seerumin osmolaliteetti (S -Osmol). Vesitystaudin hoidon seuranta tehdään ensisijaisesti verinäytteistä S -Osmol ja P -Na. (viite 1)

Glukoosi on myös osmoottisesti aktiivista. Se voi lisätä virtsan osmolaliteettia, jos potilaalla on glukosuriaa.

Esivalmistelu

Tutkittavan tulisi olla juomatta ja syömättä yön yli vähintään 8 tai enintään 10 tuntia. Tarpeen vaatiessa voi käydä yöllä WC:ssä. Rakko tyhjennetään aamulla heti heräämisen jälkeen. Tätä virtsaa ei oteta talteen. Varsinainen näyte otetaan puolen tunnin (30 minuutin) kuluttua rakon tyhjentämisestä. Vasta virtsanäytteen oton jälkeen on lupa juoda ja syödä.

Näyteastia

Näytteen käsittelyohjeet

NÄYTE: 5 ml virtsaa. Virtsanäyte säilyy jääkaapissa viikon (7 vrk). Pidempiaikainen säilytys pakastettuna.

LÄHETYS: Virtsanäyte lähetetään huoneenlämpöisenä 3 tunnin kuluessa tai kylmänä 7 vrk:n kuluessa.

Menetelmä

Osmometrinen (jäätymispisteen alenemisen mittaaminen)

Tekotiheys

Tulokset valmiina

Seuraavana arkipäivänä

Yleistä

Virtsan osmolaliteettia pidetään oikeampana munuaisten väkevöimis- eli konsentrointikyvyn mittarina kuin virtsan suhteellista tiheyttä, koska veden eritystä säädellään munuaisissa ruumiinnesteiden osmoottisen paineen perusteella. Osmolaliteetti ilmoitetaan liuenneiden partikkelien lukumääränä kiloa kohti liuotinta.

Virtsan osmoottisesti aktiivisista aineista määrällisesti tärkeimmät ovat urea, kloridi, natrium, kalium, kreatiniini, fosfaatti, sulfaatti, uraatti, aminohapot sekä muut orgaaniset hapot. Näistä vesitasapainoa säädellään erityisesti natriumin ja kloridin avulla.

Virtsan proteiinit eivät vaikuta virtsan osmolaliteettiin suuren molekyylikokonsa vuoksi. Niillä on merkitystä lähinnä plasman kolloidiosmoottisen paineen pienentymisen ja sitä kautta turvotusten pahenemisen kannalta. (viite 2)

Osa kuvantamistutkimusten kontrastiaineista on myös osmoottisesti aktiivisia, esimerkiksi jodipitoiset varjoaineet ja gadolinium-pohjaiset tehosteaineet. (viite 3)

Edellisten lisäksi glukoosi voi lisätä virtsan osmolaliteettia ainoastaan silloin, kun potilaalla on diabetes mellituksen aiheuttamaa glukosuriaa.

Selvässä munuaisinsuffisiensissa esiintyy isostenuriaa, jossa munuaisten virtsan laimentamiskyky on alentunut niin, että virtsan osmolaliteetti pysyy lähellä arvoa 300 mOsm/kg H2O. (viite 4)

Polyurian (runsasvirtsaisuuden) tutkimisen lähtökohtana on vuorokausivirtsan määrän ja natriumin erityksen selvittäminen, josta saadaan käsitys potilaan suolan saannista. Lisäksi poissuljetaan hypokalemia, hyperkalsemia, krooniset munuaissairaudet ja diabetes mellitus. (viite 3)

Viitearvot

Tulkinta

Diabetes insipiduksen (vesitystauti) diagnostiikkaa varten on tärkeää poissulkea polydipsia (liiallinen jano ja juominen) sekä polyuria (runsasvirtsaisuus).

Tavallisesti virtsan osmolaliteetti vaihtelee nesteen normaalin saannin yhteydessä 300:sta 900:aan mOsm/kg H2O. (viite 3)

Runsaan nestemäärän nauttimisen myötä virtsan osmolaliteetti voi olla vain 50 mOsm/kg H2O. Toisaalta virtsan osmolaliteetti voi olla jopa 1400 mOsm/kg H2O henkilöillä, joilla on nesterajoitus. (viite 4)

Jos virtsan osmolaliteetti on yli 800 mOsm/kg H2O, kun henkilöllä on ollut 8 - 10 tunnin nestepaasto, voidaan todeta munuaisten konsentroimiskyvyn olevan normaali. (viite 3)

Mikäli 8 - 10 tunnin nestepaaston jälkeen saatu arvo ei ylitä 800 mOsm/kg H2O, munuaisten konsentrointikyky katsotaan alentuneeksi.

Vesitystaudissa virtsan osmolaliteetti on matala (alle 300 mOsm/kg H2O), mikä johtuu antidiureettisen hormonin puutteesta ja siitä seuraavasta kompensatorisesta runsaasta juomisesta. Vesitystaudissa virtsan osmolaliteetti on poikkeavasti matala myös nestepaaston aikana, ja samaan aikaan näytteeksi otetun seerumin osmolaliteetti on kuitenkin normaali tai kohonnut. (viite 2)

Viitteet:

1. Niskanen, L. Vesitystauti (diabetes insipidus) Lääkärikirja Duodecim 7.2.2024. www.terveyskirjasto.fi/dlk01011

2. Rifai, N., Chiu R.W.K., Young I., Burnham C-A.D., & Wittwer, C.T. (2023). Tietz textbook of laboratory medicine (7th edition). Elsevier.

3. Sane, T. Aivolisäkkeen takalohko ja vesiaineenvaihdunta. Kirjassa: Välimäki, Sane, Dunkel, toim. Endokrinologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2009 (2. painos), s.144-173.

4. Melmed, S., Auchus, R.J., Goldfine, A.B., Koenig, R.J., & Rosen, C.J. (2020). Williams Textbook of Endocrinology (14th edition). Elsevier.